Sinkkulandiasta terve!

Sinkkukinkkuna on kivaa; koskaan ei tiedä, mitä huominen tuo tullessaan. Kun tähän lisää vielä hieman arvaamattoman luonteen, ei voi koskaan olla täysin varma, mistä milloinkin tuulee. Liikkeet ovat nopeat, moni tipahtaisi kyydistä. Tietyssä vaiheessa Sinkkukinkun puhelin piipittää taukoamatta viestejä huolestuneilta ystäviltä, jotka naamioituvat ritareiksi. En ole itsekään ihan varma, kuinka sekaisin tällä hetkellä olen. Silti aistin sydämessäni edelleen hetkittäin sitä arkirauhaa, jonka viimein syksyn aikana saavutin.

Sinkkukinkun nousukiito päättyi viime sunnuntaina ihan perinteiseen mahalaskuun, kun Rokkikukko ilmoitti painavansa (Sinkkukinkun sijasta) pausea. Kinkku ymmärsi Kukon tarpeen lopulta harjoitettuaan ensin virtuaalisia huutoelimiään. Näin sen oli mentävä, näin sen oli. Rakkaudessaan hän hyväksyi Kukon mielenvirtaukset. Kaikelle oli aina syy ja selitys, ja Kinkku rakasti ruopata pohjamutia.

Jännittävää tarinassa oli kuitenkin se, että Kukko painoi vain lempeästi pausea – ei deleteä tai erroria, jotka myös olisivat olleet täysin mahdollisia vaihtoehtoja. Sinkkukinkku ymmärsi kyllä perinteisen pausen, vaikka nykyaikaisemmissa laitteissa kyseinen nappi tunnetaan av mutena (lempeä pimennys) tai freezenä (jäädytys). Vaikkei ollutkaan sen kieltäminen, etteikö Sinkkis olisi ehtinyt innostua Rokkikukon miehuudesta, lempeydestä, komeudesta, empaattisuudesta ja sydämellisyydestä, pause oli välttämätön toiminto, sen Sinkkis tajusi melko pian. Joskus tietyt asiat nimittäin vaativat aikaa, ja aika harva rakkaus on vatkaamatta valmis. Sen Kinkkukin oli tähän ikään mennessä oppinut.

Alkuviikko meni töissä jäitä poltellessa. Toki työkaverit elivät mukana ilossa ja surussa, oppilaita ja koulun siivoojia myöten. Kinkku ei oikein tiennyt, ollako iloinen vai surullinen tai oliko hän nyt sitten rakastunut vai ei. Kaikki oli tapahtunut kamalan pian – Rokkikukko oli hänen kaltaisensa mieltä myöten, ja ehkä hän siksi ei ollut kovin huolissaan jokaisesta pienestä risahduksesta, mitä pohjoisesta kantautui. Hän kyllä antaisi Kukon olla ja elää, omaa vauhtiaan mihin suuntaan parhaimmalta tuntui. Olisi siinä vierellä välillä ihan hiljaakin. Odottaisi ja rakastaisi sen miten parhaiten osaisi. Hän tiesi, miten ihmisiä rakastettiin ehjiksi. Syvä yhteys, jonka he olivat kahdessa viikossa välilleen rakentaneen, antoi Sinkkukinkulle kuitenkin rauhan. Ehkä hän syvällä sisimmässään tiesi, että jossain vaiheessa joku näppäisi pausen pois päältä. Silloin homman nimi olisi play, eikä sillä sopinut koskaan leikkiä. Ehkä pause antaisi hänellekin tilaa hengittää ja valmistautua – niin, mihin? Kukapa sen tiesi.

Ehkä Sinkkukinkku oli oppinut vuosiensa aikana myös jonkin sortin pleijeriksi ja tunnisti asiat, joiden vuoksi kannatti taistella. Joissain tilanteissa piti vain luottaa tulevaan – siihen että se tuli tai ettei tullut. Ei elämästä saanut tehdä niin vakavaa, ettei pystyisi nauttimaan odotuksen tuomasta jännityksestä. Oikeasti Kinkulla oli kaikki aika hyvin.

Koska Kinkku eli kuitenkin koko sydämestään ja sielustaan, hän itkeskeli ajoittain äkkinäistä menetystään – asiaa, jota hänelle ei oikeastaan ollut ehditty edes vielä antaa. Hänen prinsessamaailmassaan prinssi oli kuitenkin käynyt näyttäytymässä ja peitonnut kaikki muut maailman prinssit. Haikeudessaan prinsessa vuodatti kyyneleen siellä, toisen täällä, vaikkei varsinaisesta surusta voinutkaan puhua. Teatterilla prinsessan paras ystävä, Oopperan kummitus, jyrähti suojeluvaistonsa läpäisemänä, että kyllä prinsessa vielä löytäisi prinssinsä, ihan satavarmasti. Varmuudeksi hän lupasi kivittää etulinjasta kahdeksan ensimmäistä sulhaskandidaattia ihan vain siksi, että liian innokas ei saanut olla. Oopperan kummitus ja hänen alamaisensa tekivät kaikkensa, ettei prinsessa satuttaisi sormeaan värttinään. Mutta prinsessa hulmusi tuulessa: vaikka häntä kuinka haluttiin suojella maailman pahuudelta, hän halusi itse elää ja tehdä valintansa. Eipä siinä ollut kenelläkään sanottavaa.

Pian prinsessa kohtaa taas prinssinsä, kun kolmas tapaaminen pannaan täytäntöön. Kukaan ei tiedä, mitä maailma tuo, mutta elämä kantaa. Ehkä Romeo sai Juliansa ja Ansa Taunonsa, mutta Sinkkukinkun sulhasta ei vielä ole kirkossa kuulutettu.

Joka tapauksessa valtakunnassa kaikki ihan ookoo.