Ette oo kuullu musta
vähhään aikaan, tiiän. Mutta nytpä kuulette. Koska mulla on
asiaa. Ihan helekkarin kovaksikeitettyä asiaa, jota mää en voi
kertua kenellekkään. Pittää sitte kirjottaa. Tälleen aivan
julukisesti. Mutta elä kerro vahingossakaan muille. Ettei kukkaan
sais tietää. Kukkaan ulukopuolinen.
Katoppa ku kaikki
lähti siitä ku tuli kesä ja kaikki miehet rupes näyttämään
ihan helekkarin kuumilta aivan jatkuvasti. Pittää varmaan syyttää
ommaa hedelmällisyyttä ja hormonitoimintaa ku normiolosuhteissa
kaikki tiet vie sylttytehtaalle eli meikäläisen munasarjoihin. Sen
seurauksena meikä ei pysty ku silimiä räpyttelemään, koska
samantien ku mennee ulukoilimaan, meinaa ihan sokiaksi käyvä, ku
miestä miehen perrään porrautuu mun verkkokalavoille. Nii että
minkä teet. No etpä mittään. Siinä sitte on oltava ja
rimpuiltava. Ei auta miettiä että rakastunko vai en, ku kyllä
rakastun. Joka päivä ja monta kertaa.
Jos me nyt vielä
yhen kerran lähettäis käymään läpi tätä rakkauven
monimutkasta dilemmaa. Että kuka ja missä ja millon. Ku minähän
oon sitä tässä nyt viimeset kaks vuotta miettiny päivittäin,
että minkälainen mies mulle pittää olla. Ku senhän pitäs olla
semmonen, jota minä jaksan jumaloija päivin ja öin, eli karisma
ois mulle se the juttu, ja sitä ei löyvy monelta. Ulukonäön kans
sillä ei oo mittään tekemistä. Harvemmin ne, kehen oon eniten
ollu tässä maailmassa rakastunu, on ollu mittään kovin erikoisen
näkösiä. Kyllä nämä asiat on johonki muualle ku kuoreen
naputettu. Itsetunto pitäs olla kohillaan. Ja hyvä sydän. Ja
minusta pitäis tykätä. Ja minun sinkoilevan mielen kanssa tulla
toimeen. Siinäpä ne vaatimukset oikeestaan on. Huomaat itekki, että
ei oo vaatimuksilla pilattu tuotakaan listaa.
No sitte jos
ajotuksesta puhutaan, niin mistä sitä helekkari voi tietää,
millon ja missä sen Jack Potin kohtaa. Minäkään ku en ikinä käy
missään paitsi kolomesti kävin kevväällä baarissa ja ei löytyny
mulle kettään paitsi yks kaksvitonen söpöläinen. No siinä
kuitenki sitä hetken halailtuani särjin sen sydämen sanomalla,
että tiiäkkö sie olet mulle liian nuori. Ku mie kattelen oikeesti
semmosia nelikymppisiä. Mutta jos joku sopiva oiski osunu kohalle,
niin ei auta jäähä arpomaan, että pyyänkö sitä treffeille vai
en. Ku voi kato olla, että joku tähtisilimä vettää välistä ja
nappaa omansa pois kuleksimasta. Siinäpä sitte jää sinkkukinkku
nuolemaan sormia, että jo meni. Jo vain meni seki sankari. Eli
tarinan opetus on se, että ku ossuu sopiva haaviin, niin pyyä ulos.
Pyyä heti. Ku kohta voi olla myöhästä.
No meikäläisen
kohalla tuskin on myöhästä, ku eihän meikä näytä pariutuvan
millään. Saatan ehkä olla vähän hankala saalistettava, ku jos
mulle joku Tinderissä juttelee, niin meikä vähän aikaa vejättää
sitä ja sitte lähen vaan läpyttelemään, koska ei kinosta. Tai
kinostaa jutella, mutta ei muuta. Ei esim. siis nähä. Koska sehän
on pelottavvaa. Sinänsä vähän huvittavvaa, että meikkis sannoo
näin, koskapa oon käyny viimesen kahen vuojen aikana niin monet
treffit etten etes oo laskenu. Enkä laske, koska yritän parhaani
mukkaan unohtaa. Esittelin itteni toissa viikolla yhelle uuelle
(jonka myös sittemmin heivasin), että olen ujo ekstrovertti. Jos
ymmärrät, mitä tarkottaa ekstrovertti, voit miettiä, onko ujolla
semmosen kans mittään tekemistä. No ei sillä ole.
Mutta ootappa ku
kuulet mun tarinan.
Meillä on nuita
kesäteatterimusikaaliesityksiä nyt pyöräytelty sen puolen
viikkua, ja joka ilta viimesen viikon aikana on pitäny tehä mutka
Iissä poislukien juhannuspäivä, jollon ei ollu esitystä. Mää
sitte tännään menin taas tuttuille kulumille ja kohtasin mun
lempparit eli teatterifrendit ja sannoin niille, että tiiättekö ku
tässä on nyt semmonen tilanne, että meikä on rakastunu, mutta
ongelmahan on se, että en tiiä ihan tarkkaan, että kenneen. Ku
niitä on kattokaapa nyt ihan tarkalleen kolome ja voi olla, että
saattaa olla enemmänki ku on kesä ja koko ajan tullee vastaan
semmosta silimänkarkkia, että jos silimät ois suu niin lihosin
viis kilua päiväsä.
No niin. Tästä
lähtee: Oon semisti ihastunu kolomeen. Nyt ei kyllä kannata kauhian
tarkasti ruveta kuvvaamaan, ettei joku vaan tunnista ittiään tästä,
koska tiiän ihan saletisti, että meikänki blogi on kuitenki sen
verta suosittu, että nämä kaikki kolome lukkee kyllä meikkiksen
blogia ainaki joskus. Joo joo. Lukkee lukkee, tiiän. Tai toivon. Tai
tiiän toivovani. Näistä kolomesta tiiän, että kaks niistä
saatas ehkä lähtä meikän kans ulos, jos pyytäsin. En siis pyyä
ku en uskalla mutta jos uskaltasin. Yks ei lähtis. Tiiän ku vaan
tiiän. Tiiän myös, että se ei rakastus meikään ikinä. Se on
vähän harmi, koska me oltas paras pari ikinä. Nyt muutamat
nokkelimmat jo arvas. En kerro enempää. Paitsi että yhessä ollaan sovittu, että tätä hommaa ei sotketa millään rakastumisilla. Ku kaikki on kauheen hyvin näin. Mutta en voi edelleenkään olla miettimättä, että voisko olla vielä paremmin.
No mutta jatketaan: Jos otettas
semmonen hypoteettinen tilanne, että meikä uskaltas pyytää ulos
näitä kolmea tai jotakuta näistä, mitä mää sanosin. Ja miten
mää sen tekisin. Että öö. Mää voisin ehkä olla ihan semisti
kiinnostunu sinusta, että pitäskö meijän tutustua. Tai että lähe
mun kanssa treffeille. Tai että tehhään jotaki kivvaa yhessä. Tai
että pyyä mut sun luo. Kahen näistä ovelle voisin kävellä.
Tiiän missä ne assuu. Yks on käyny mun sisällä (siis tarkennus:
mun kodin sisällä), toinen ovella ja kolmas ei tiiä, missä asun.
Ja taas toiseen suuntaan: yhen etteisessä oon käyny, toisesta tiiän
vaan misä se assuu, ja kolomannen sijainnista mulla on vain hatara
tietojälki muistitiedostossa. Puhelinnumerotki mulla on puhelimessa.
Jos ei kaikilta niin ainaki kahelta. Voisin soittaa. Voisin pistää
viestiä Whatsapissa. Että mitä mies. Tai että mitäpä sulle.
Ookko ollu kiltisti. Ookko lomalla. Onko suunnitelmia lähiviikoille
tai jotaki muuta niin läpinäkyvää, että huhhahhei ja apua. Voi
ku se ois niin heleppua. Mutta emmää vaan voi. Yksin on omassa
sydämessä kärsittävä tämä rakkauden tuska ja kipu.
Mutta nyt mää
tarvin apua. Ku eihän kukkaan halua olla yks kolomesta. Oopperan
kummitus tuumas, että lähetä jokkainen näistä kolomesta hänen
puhheilleen ensin, niin hän tekkee esikarsinnan. Siinä vaan on
semmonen ongelma, että ei meikä uskalla. En vaan uskalla sanua
yhtään mittään kellekkään näistä kolomesta. Mää oon
muuttunu nainen. Ennen vejin ihan kuus-nolla kaikki urokset solomuun,
mutta en ennää. Musta on tullu aikuinen. Tai ujo piimä tai jotaki.
Mitä ihimettä mulle tapahtuu?
Meikäki on kuitenki
ihan suht. hyvin säilyny kolomineloseksi, että nyt kyllä
kannattais oikiasti korjata tämä potti parempiin suihin ihan
tosissaan. Enkä tiettävästi oo ihan kauhian rasittava paitsi
joissaki tilanteissa, mutta pienesti punastellen on todettava, että
parisuhteessa oon kyllä aika mahtava. (Mitä kylläkään yks
taannoinen tinderisti ei uskonu, koska se poisti meikät heti ku
aloin leveilemään kyvyilläni.) Ruuat teen ja pyykit pesen ja
siivuan niinku hullu (mikä ei kyllä ole aina hyvä asia) ja vielä
miehen hyvinvointitarpeetki huolehin joka helevetin päivä ja
paremmin ku kukkaan muu. Kysykää vaikka tuttuilta. Moni ei usko,
mutta niin se on.
Että auttakaa nyt
ja sanokaa näille kolomelle ja saa sanua vaikka nelijännellekki, että
nyt kyllä kannattais. Että kyllä nyt. Ettei vaan joku nappaa
välistä. Ku sitte jos nappaa, niin meikä kyllä on aatellu ottaa
kerralla niin hyvän, etten ennää sitte vaiha ikinä. Että siinä
sitte sinnillä hautaan asti.
Mutta nyt ku ois
vielä mahikset.
Että oleppa hyvä
vaan. Osotteen saa yv:llä. Puhelinnumero löytyy luettelosta. No ei
oikiasti löyvy, ku katoppa kukkaan ei käytä ennää
puhelinluetteloita. Että täällä nyt ois yks hormonihuuruissa
pyörivä sinkkukinkku vuosimallia kasikolome meleko valamiina
elämänkierrokselle numero kaks. Vauvaa ei tarvi vielä ruveta
ähäräämään, mutta ois kai tuota mukava muuten tutustua. Katoppa
jos ei tunneta jo valamiiksi. Ku voihan se olla että vähän jo
niinku tunnetaanki.