Ette oo kuullu musta vähhään aikaan, tiiän. Mutta nytpä kuulette. Koska mulla on asiaa. Ihan helekkarin kovaksikeitettyä asiaa, jota mää en voi kertua kenellekkään. Pittää sitte kirjottaa. Tälleen aivan julukisesti. Mutta elä kerro vahingossakaan muille. Ettei kukkaan sais tietää. Kukkaan ulukopuolinen.

Katoppa ku kaikki lähti siitä ku tuli kesä ja kaikki miehet rupes näyttämään ihan helekkarin kuumilta aivan jatkuvasti. Pittää varmaan syyttää ommaa hedelmällisyyttä ja hormonitoimintaa ku normiolosuhteissa kaikki tiet vie sylttytehtaalle eli meikäläisen munasarjoihin. Sen seurauksena meikä ei pysty ku silimiä räpyttelemään, koska samantien ku mennee ulukoilimaan, meinaa ihan sokiaksi käyvä, ku miestä miehen perrään porrautuu mun verkkokalavoille. Nii että minkä teet. No etpä mittään. Siinä sitte on oltava ja rimpuiltava. Ei auta miettiä että rakastunko vai en, ku kyllä rakastun. Joka päivä ja monta kertaa.

Jos me nyt vielä yhen kerran lähettäis käymään läpi tätä rakkauven monimutkasta dilemmaa. Että kuka ja missä ja millon. Ku minähän oon sitä tässä nyt viimeset kaks vuotta miettiny päivittäin, että minkälainen mies mulle pittää olla. Ku senhän pitäs olla semmonen, jota minä jaksan jumaloija päivin ja öin, eli karisma ois mulle se the juttu, ja sitä ei löyvy monelta. Ulukonäön kans sillä ei oo mittään tekemistä. Harvemmin ne, kehen oon eniten ollu tässä maailmassa rakastunu, on ollu mittään kovin erikoisen näkösiä. Kyllä nämä asiat on johonki muualle ku kuoreen naputettu. Itsetunto pitäs olla kohillaan. Ja hyvä sydän. Ja minusta pitäis tykätä. Ja minun sinkoilevan mielen kanssa tulla toimeen. Siinäpä ne vaatimukset oikeestaan on. Huomaat itekki, että ei oo vaatimuksilla pilattu tuotakaan listaa.

No sitte jos ajotuksesta puhutaan, niin mistä sitä helekkari voi tietää, millon ja missä sen Jack Potin kohtaa. Minäkään ku en ikinä käy missään paitsi kolomesti kävin kevväällä baarissa ja ei löytyny mulle kettään paitsi yks kaksvitonen söpöläinen. No siinä kuitenki sitä hetken halailtuani särjin sen sydämen sanomalla, että tiiäkkö sie olet mulle liian nuori. Ku mie kattelen oikeesti semmosia nelikymppisiä. Mutta jos joku sopiva oiski osunu kohalle, niin ei auta jäähä arpomaan, että pyyänkö sitä treffeille vai en. Ku voi kato olla, että joku tähtisilimä vettää välistä ja nappaa omansa pois kuleksimasta. Siinäpä sitte jää sinkkukinkku nuolemaan sormia, että jo meni. Jo vain meni seki sankari. Eli tarinan opetus on se, että ku ossuu sopiva haaviin, niin pyyä ulos. Pyyä heti. Ku kohta voi olla myöhästä.

No meikäläisen kohalla tuskin on myöhästä, ku eihän meikä näytä pariutuvan millään. Saatan ehkä olla vähän hankala saalistettava, ku jos mulle joku Tinderissä juttelee, niin meikä vähän aikaa vejättää sitä ja sitte lähen vaan läpyttelemään, koska ei kinosta. Tai kinostaa jutella, mutta ei muuta. Ei esim. siis nähä. Koska sehän on pelottavvaa. Sinänsä vähän huvittavvaa, että meikkis sannoo näin, koskapa oon käyny viimesen kahen vuojen aikana niin monet treffit etten etes oo laskenu. Enkä laske, koska yritän parhaani mukkaan unohtaa. Esittelin itteni toissa viikolla yhelle uuelle (jonka myös sittemmin heivasin), että olen ujo ekstrovertti. Jos ymmärrät, mitä tarkottaa ekstrovertti, voit miettiä, onko ujolla semmosen kans mittään tekemistä. No ei sillä ole.

Mutta ootappa ku kuulet mun tarinan.

Meillä on nuita kesäteatterimusikaaliesityksiä nyt pyöräytelty sen puolen viikkua, ja joka ilta viimesen viikon aikana on pitäny tehä mutka Iissä poislukien juhannuspäivä, jollon ei ollu esitystä. Mää sitte tännään menin taas tuttuille kulumille ja kohtasin mun lempparit eli teatterifrendit ja sannoin niille, että tiiättekö ku tässä on nyt semmonen tilanne, että meikä on rakastunu, mutta ongelmahan on se, että en tiiä ihan tarkkaan, että kenneen. Ku niitä on kattokaapa nyt ihan tarkalleen kolome ja voi olla, että saattaa olla enemmänki ku on kesä ja koko ajan tullee vastaan semmosta silimänkarkkia, että jos silimät ois suu niin lihosin viis kilua päiväsä.

No niin. Tästä lähtee: Oon semisti ihastunu kolomeen. Nyt ei kyllä kannata kauhian tarkasti ruveta kuvvaamaan, ettei joku vaan tunnista ittiään tästä, koska tiiän ihan saletisti, että meikänki blogi on kuitenki sen verta suosittu, että nämä kaikki kolome lukkee kyllä meikkiksen blogia ainaki joskus. Joo joo. Lukkee lukkee, tiiän. Tai toivon. Tai tiiän toivovani. Näistä kolomesta tiiän, että kaks niistä saatas ehkä lähtä meikän kans ulos, jos pyytäsin. En siis pyyä ku en uskalla mutta jos uskaltasin. Yks ei lähtis. Tiiän ku vaan tiiän. Tiiän myös, että se ei rakastus meikään ikinä. Se on vähän harmi, koska me oltas paras pari ikinä. Nyt muutamat nokkelimmat jo arvas. En kerro enempää. Paitsi että yhessä ollaan sovittu, että tätä hommaa ei sotketa millään rakastumisilla. Ku kaikki on kauheen hyvin näin. Mutta en voi edelleenkään olla miettimättä, että voisko olla vielä paremmin.

No mutta jatketaan: Jos otettas semmonen hypoteettinen tilanne, että meikä uskaltas pyytää ulos näitä kolmea tai jotakuta näistä, mitä mää sanosin. Ja miten mää sen tekisin. Että öö. Mää voisin ehkä olla ihan semisti kiinnostunu sinusta, että pitäskö meijän tutustua. Tai että lähe mun kanssa treffeille. Tai että tehhään jotaki kivvaa yhessä. Tai että pyyä mut sun luo. Kahen näistä ovelle voisin kävellä. Tiiän missä ne assuu. Yks on käyny mun sisällä (siis tarkennus: mun kodin sisällä), toinen ovella ja kolmas ei tiiä, missä asun. Ja taas toiseen suuntaan: yhen etteisessä oon käyny, toisesta tiiän vaan misä se assuu, ja kolomannen sijainnista mulla on vain hatara tietojälki muistitiedostossa. Puhelinnumerotki mulla on puhelimessa. Jos ei kaikilta niin ainaki kahelta. Voisin soittaa. Voisin pistää viestiä Whatsapissa. Että mitä mies. Tai että mitäpä sulle. Ookko ollu kiltisti. Ookko lomalla. Onko suunnitelmia lähiviikoille tai jotaki muuta niin läpinäkyvää, että huhhahhei ja apua. Voi ku se ois niin heleppua. Mutta emmää vaan voi. Yksin on omassa sydämessä kärsittävä tämä rakkauden tuska ja kipu.

Mutta nyt mää tarvin apua. Ku eihän kukkaan halua olla yks kolomesta. Oopperan kummitus tuumas, että lähetä jokkainen näistä kolomesta hänen puhheilleen ensin, niin hän tekkee esikarsinnan. Siinä vaan on semmonen ongelma, että ei meikä uskalla. En vaan uskalla sanua yhtään mittään kellekkään näistä kolomesta. Mää oon muuttunu nainen. Ennen vejin ihan kuus-nolla kaikki urokset solomuun, mutta en ennää. Musta on tullu aikuinen. Tai ujo piimä tai jotaki. Mitä ihimettä mulle tapahtuu?

Meikäki on kuitenki ihan suht. hyvin säilyny kolomineloseksi, että nyt kyllä kannattais oikiasti korjata tämä potti parempiin suihin ihan tosissaan. Enkä tiettävästi oo ihan kauhian rasittava paitsi joissaki tilanteissa, mutta pienesti punastellen on todettava, että parisuhteessa oon kyllä aika mahtava. (Mitä kylläkään yks taannoinen tinderisti ei uskonu, koska se poisti meikät heti ku aloin leveilemään kyvyilläni.) Ruuat teen ja pyykit pesen ja siivuan niinku hullu (mikä ei kyllä ole aina hyvä asia) ja vielä miehen hyvinvointitarpeetki huolehin joka helevetin päivä ja paremmin ku kukkaan muu. Kysykää vaikka tuttuilta. Moni ei usko, mutta niin se on.

Että auttakaa nyt ja sanokaa näille kolomelle ja saa sanua vaikka nelijännellekki, että nyt kyllä kannattais. Että kyllä nyt. Ettei vaan joku nappaa välistä. Ku sitte jos nappaa, niin meikä kyllä on aatellu ottaa kerralla niin hyvän, etten ennää sitte vaiha ikinä. Että siinä sitte sinnillä hautaan asti.

Mutta nyt ku ois vielä mahikset.

Että oleppa hyvä vaan. Osotteen saa yv:llä. Puhelinnumero löytyy luettelosta. No ei oikiasti löyvy, ku katoppa kukkaan ei käytä ennää puhelinluetteloita. Että täällä nyt ois yks hormonihuuruissa pyörivä sinkkukinkku vuosimallia kasikolome meleko valamiina elämänkierrokselle numero kaks. Vauvaa ei tarvi vielä ruveta ähäräämään, mutta ois kai tuota mukava muuten tutustua. Katoppa jos ei tunneta jo valamiiksi. Ku voihan se olla että vähän jo niinku tunnetaanki.