Kävin Tinder-treffeillä lauantaina. Oltiin tunnettu kaksi päivää, ja toinen oli ihan varma, että joo tässä se nyt on. Minä olin vähän niin ja näin, että tavataan nyt ensin. Tapahtui juuri niin kuin voisi olettaa: tyypissä ei ollut mitään muuta vikaa paitsi että hän ei halunnut minua. Tietysti hän sanoi myöhemmin saman kuin kaikki edelliset: sussa ei ole mitään vikaa, olet kaunis, kiva ja hauska, siis ihan käsittämättömän huippu tyyppi, mutta musta ei tunnu miltään. Ei tule kipinöitä. Ei tule voimatunnetta.

Sanokaa nyt viisaammat, missä kohdassa sen voimatunteen pitäisi tulla. Mulla on voimatunne koko ajan, mutta kohde vain vaihtelee. Miten tämän saisi kytkettyä pois päältä? Olen kuulemma liian innokas. Liian kiihkeä. Koko ajan. Ihan normaalia. Jo 33 ja puoli vuotta. Puhdasta kiihkeyttä! Sisko totesi, että sehän on deittailun ykkössääntö: Ei saisi näyttää, kuinka mielissään on. Pitäisi olla viilee. Mitäpä lottoat, onnistuuko minulta?

Tinder-tapaaminen oli tosi kiva. Tyyppi teki mulle ruokaa ja sitten syliteltiin sivistyneesti loppuaika. Lopuksi mies soitti mulle kitaralla serenadin ja lauloi pari säettä itse keksimäänsä hetken laulua meidän Tinder-treffeistä. Oli kitaroita rivissä. Osasi kaiken. Olin kovin viehättynyt ja suorastaan hurmiossa, mutta ehkä en kaikkein edustavin. Mekko oli koko tapaamisen väärinpäin eli niskalappu kaulassa. Huomasin sen heti kun palasin kotiin. Jes, ihan mahtava perusvirhe! Olin ehkä väsynyt? Tai sitten en ymmärtänyt, että joka kerta ensitreffeillä pitäisi pistää parastaan. Kuvittelin 564. kertaa löytäneeni sielunkumppanini ja että nyt ei tarvitse esittää mitään. Että kyllä se mun sieluuni näkee kertomattakin. Lopputulemana en ollut edustava enkä edes kovin hienotunteinen. Suomeksi olin liian idiootti ja liian kiihkeä. Perussettiä.

Ylipäätäänkin lataan kaikkien kanssa odotukset aina kattoon. Kun tapaan uuden potentiaalisen kumppaniehdokkaan, näen heti saman tien sen sukunimen mun postilaatikossa. Sitten mietin, miltä se näyttää alttarilla, montako lasta me tehdään ja mitkä niitten nimiksi tulee. Mihin me muutetaan, minkälainen talo me hommataan ja mitä me tehdään loppuelämä. Ihan perus.

Äidin kanssa mietittiin eilen, että treffitilanteet ovat muutenkin ihan keinotekoisia. Pitäisi olla hulluna kaikkea ja näyttää parhaat puolensa. Vastailla sujuvasti kysymyksiin niin kuin työhaastattelussa. Ja toivoa, että toinen kamalasti ihastuisi. Ihan turha luulo! Ei tule tapahtumaan! Luulen lisäksi, ettei minuun voi ihastua ensi tapaamisella yhtään kukaan. Ne, jotka minusta välittävät, ovat ne, jotka minua seuraavat joka päivä läheltä. Olenkin tullut siihen tulokseen, että parasta olisi, jos se tuleva kumppani tuntisi minut jo valmiiksi. Vaikuttaa nimittäin siltä, että minut täytyy ensin tuntea ennen kuin voi rakastua. Minun sydämeni on syvemmällä kuin se leuhka kuori, jonka te kaikki loput luulette tuntevanne. En ole oikeasti mikään idiootti. Olen ihan kiva ja hurmaava ja älykäs. Tai mitä minä sitä teille selitän.

Olenkin siis alkanut löysäämään vaatimuksiani. Tinder-kuvissa miehet näyttävät muuten suht. urpoilta. Tai ehkä he eivät vain osaa valita tai ottaa hyviä kuvia. Suurin osa ei kirjoita minkäänlaista tekstiä itsestään. Sellaisia en paina. Tosin nyt olen muuttanut suhtautumista koko Tinderiin. Painan melko surutta mätsejä ja otan koko homman chättäilyn kannalta. Eilen juttelin koko illan yhden italialaisen kanssa. Puhuttiin enkkua. Olin lähinnä ylpeä, että kykenin kommunikoimaan. Tyyppi halusi seksiä. Jännästi ei tullut kauppoja.

Nyt on tullut aika paljon vinkkiä siitä, että voisitko lakata yrittämästä. Saattaisi kuulemma helpottaa. Voin joo kokeilla. Sehän onnistuu tosi helposti minun kaltaiseltani, kun vain lakkaa elämästä. Se tosin ei ole aivan yhtä helppoa. Ole ensin minä ja tee sitten perässä. Toivotan sinulle oikein lämpimästi mitä parhainta tsemppiä.

Olin eilen teatteriharkoissa. Kerroin lyhyesti hyvälle ystävälleni Oopperan kummitukselle, missä mennään. Tai miten mennään. Faktahan on, että koko ajan mennään ja aika käsittämättömän lujaa. Hän on välillä aina minusta vähän huolissaan, ihan syyttä kylläkin. Hän totesi, että en saisi ihastua niin heti ja niin kaikkiin sillä tavalla niin kuin se aina menee. Hän ehdotti, että mitä jos ihastuisin vain joka kolmanteen. Se ei olisi ehkä niin kuluttavaa. Lohdutin häntä, että jos viimeisin Tinder-suhteeni kesti kolme päivää, olen huomiseen aamupäivään mennessä päässyt yli tyypistä. Koska suru kestää puolet koko suhteen kestosta. Kummitus nauroi. Hän tietää, että pärjään.

Mulla on ikävä Rokkikukkoa. Mulla on sitä hullu ikävä siitä huolimatta, että tiedän, että meistä ei tule ikinä mitään. En aio ottaa yhteyttä. En laita sille viestiä enkä soita sille. Suojelen sitä minulta, koska haluan sille vain hyvää. En katsele sen kuvia koska se sattuu, en tykkää sen yhdestäkään Fb-statuksesta enkä Insta-kuvasta. En kerro sille, että kaipaan sitä. Koska se ei tee sillä tiedolla mitään.

Minun itsenäisyyspäiväni on tänä vuonna erilaista itsenäisyyttä.

Se on sitä, että pärjään yksin.

Kaipaan selittämätöntä, mutta pärjään.