Olen rakastunut, ja haluan huutaa sen koko maailmalle. Tarkkailen tunteitani jatkuvasti, mietin joka hetkessä, miltä milloinkin tuntuu. Ensinnäkin huomaan, että levoton sydämeni on rauhoittunut, löytänyt ehkä kotiin taas. Leijun hekumassa. Ja sitten kun näen rakkaani, tulen hulluksi. Vietämme yhdessä aikaa, kuitenkin sillä tavalla sopivasti, mutta emme missään nimessä liikaa. Silti huomaan, että olemme paljon yhdessä. Kyynisimmät siellä varmasti murahtavat, että kylläpä se tuokin onni aikanaan loppuu. Teille sanon vain, että katselkaapa hetki omaa napaanne. Minäkin toivon sinulle pelkkää hyvää.

Kesäloma on käynnistynyt kivasti. Olen täynnä virtaa ja suunnitelmia. Nappailen koppeja, koska palloja lentelee joka suunnasta. Enhän minä elämistä lopettanut missään vaiheessa, mutta nyt jaksan taas antaa itsestäni muillekin, ehkä enemmän kuin talvella. En tiedä, oletko kuullut enneagrammista, mutta meillä koko suku ja kaveripiiri hurahtivat siihen muutama vuosi takaperin siinä määrin, että itsekin kävin muutamat koulutukset aiheeseen liittyen. Kyse on vuosituhansien takaisesta ihmistyyppien luokittelumallista, jonka mukaan ihmiset jaetaan yhdeksään eri persoonallisuustyyppiin. Kun tapaan uuden ihmisen, haluan pian selvittää hänen enneagramminsa. Se helpottaa minua tuntemaan häntä. Jos hän kiinnostuu asiasta, se vie meidät ihan uusiin sfääreihin. Oma enneagrammityyppini on seiska eli Intonen. Se tarkoittaa sitä, että innostun siinä määrin asioista paljon, että kiihdyn nollasta sataan ja suostun heti kaikkeen hauskaan ilman esteitä. Minulla on virtaa, ja jos sitä on vielä huomennakin, asiaa kannattaa viedä eteenpäin. Pursuilen ideoita ja innostun kaikesta luovasta, jotka lipovat edes jollain tavalla kiinnostuksenkohteitani: musiikkia, soittamista, laulamista, näyttelemistä, esiintymistä, kirjoittamista, kirjallisuutta, sisustamista ja kirpputoreja. Sellainen minä olen!

Ensimmäinen lomaviikkoni on täynnä toimintaa. Meillä on teatterissa käsillä viimeiset näytökset viikonloppuna. Sen lisäksi tänään esiinnytään illalla videokameralle ilman yleisöä. Viime viikonloppu oli ensimmäinen vapaa viikonloppu kuuteen viikkoon. Niin paljon näytöksiä meillä on ollut. Esityksemme on nähnyt jo yli 1000 katsojaa, ja viimeiselle viikonlopulle odotetaan edelleen väkeä ihan pipona! Huomenna lähden eräälle kesäleirille tekemään päiväkeikan draamaopettajana erään teatterikaverini kanssa. Tällä tavalla voin olla töissä kesälläkin – ja samalla lähellä harrastustani!

Näiden lisäksi bongasin toissapäivänä Fb:n uutisvirrasta Oulun alueen muusikoiden sivustolta viestin, jossa toivottiin pikaista apua kahden biisin säestämisessä videolle. Tartuin haasteeseen, vaikka en ole ammattimuusikko. Lopputulemana opettelin yhdessä illassa (eli käytännössä vedin seuraavana aamuna prima vistana) videolle erittäin taitavan laulajan säestykseksi kaksi ennalta minulle tuntematonta kappaletta (toinen oli kaunis suomalainen kansanlaulu ja toinen joku ihana kappale Grease-musikaalista). En tehnyt sitä siksi, että saisin nimellisen korvauksen, vaan siksi, että kun tilaisuuksia kävelee eteen, niihin voi tarttua ja laittaa itsensä likoon vaikka vain testatakseen, olenko minä oikea muusikko vai pelkästään vain joku wanna-be, jolla on enemmän leuhkuutta kuin taitoa. Bonuksena saattaa kohdata uusia ihmisiä ja mahdollisesti saada ystäviä.

Mitä saan sitten korvaukseksi? Henkilö, jota autoin, sattuukin antamaan jotakin vartalohoitoja, joten pääsen yhdelle hoitokäynnille. Onko parempaa? Tällaisesta vaihdantataloudesta minä pidän, ja tätähän minä harrastan jo muutenkin muutamien kanssa! Säestän, saan hoidon. Annan pianotunteja, saan kosmetologikäynnin. Maailman pitäisi toimia enemmän näin.

Kesäloman alku tarkoittaa opettajaihmiselle myös runsaita yhteydenottoja ystäväpiiristä: nähdäänhän pian! Joka päivälle on jotain sovittua. Kuulumiset pitää vaihtaa, elämä pitää päivittää. Voidaan nähdä lasten kanssa tai käydä kaksin lounaalla höpöttelemässä. Viime viikonloppuna olin ulkona, kaupungilla, baarissa. Minä - kuvittele! Päätettiin lähteä teatterikaverien kanssa syömään ja laulamaan karaokea, koska meitä yhdistää laulaminen. Pataässässä oli tunnin jonot lauluvuoroihin, mutta voi sitä riemua, kun Haukiputaan teatterimaailman tähdet pääsivät taas lavalle! Sitä rakkauden määrää on vaikea kuvailla, mitä viimeisen vuoden teatteriprojekti on minulle antanut.

Koska minulla on elämässäni uusi rakkaus, joka antaa varmastikin vahvan leiman tälle kesälle, ihmisillä on kamalasti mielipiteitä. Joidenkin mielestä asetan vieraan miehen lasteni edelle, ja unohdan heidät täysin. Tämähän ei oikeasti pidä paikkaansa. Mies on kyllä ihana, ja me harjoittelemme yhteistä elämää siinä määrin kuin aikataulut sallivat. Välillä minä menen hänen luokseen, välillä hän on täällä meidän kanssamme. Hän tietää, että lapseni ovat osa minua. Lapset menevät aina edelle, niin hän sanoo. Ja jos entinen mieheni haluaa tulla meille yöksi, hän saa tulla, voidaan olla vaikka kaikki yhdessä. Minun menneisyyteni ei ole uudelta poikaystävältäni pois; meidän aikammehan on vasta alkanut. Hän on hyväksyvä, hänen kanssaan asiat ovat mutkattomia, eikä hän tee asioista vaikeita. Vaikeudet ovat jossain muualla, mutta hän on lempeys. Yllätyn joka päivä siitä, miten viisaan miehen maailma minun tielleni toi. Sellaisen sydämeltään sivistyneen, empaattisen ja nöyrän. Sellaisen, joka osaa koskea ja keskustella. Näin paljoa en olisi osannut edes pyytää.

Toissa iltana unen ja valveen rajamailla makasin rakkaani kainalossa Siikajoenkylällä. Kävimme läpi suosikkielokuviamme, joista toinen sai aina antaa kommenttinsa. Vastaan tuli yllättäviäkin suosikkeja. Sitten nukahdin, kunnes heräsin vielä viimeiseen elokuvan nimeen: ”The Notebook”.

- Paras leffa ikinä! pomppasin pystyyn. Kuka tämä mies on, joka minun tielleni lähetettiin?

Kokemani perusteella en lakkaa koskaan uskomasta ihmeisiin. Älä sinäkään!

Rakkautta kesääsi <3!